7. huhtikuuta 2015

Hovawart Roope rukin vauhti kiihtyen

Roope, kuva: Eija Ylinen

Raakakuitu
Kehräsin tilauksesta 7-vuotiaan Roope-hovawartin karvan langaksi. Omistajan mukaan "Roope on huolehtivainen oman laumansa kaitsija, joka aina tupaan tullessaan tarkastaa, ovatko kaikki kotona".   Vaikka talossa on aina ollut koira, Roope on osoittautunut omistajalleen siksi elämän Koiraksi. Se ymmärtää puhetta ja huolehtii kovasti perheestään. Roopen lempipuuhia ovat köydenveto ja piilosilla olo, kertoo omistaja.

Raakakuitu näytti herkulliselle ja valmiille, se ei tarvinnut karstausta. Koska kyseessä oli hieno ja helppo kuitu, kokeilin muuttaa Bliss-rukkini asetuksia niin, että siirsin nyörin kehrän pienemmälle kiekolle eli säädin rukkia nopeammaksi. Blississä kehrän ja pyörän suhdeluvut ovat 1:6,5 / 1:8,5 / 1:12 / 1:18,5. Olen tähän asti kehrännyt suurimmalla kiekolla (1:6,5). Kehruu onnistui nyt hyvin myös 1:8,5 -kiekolla - olen siis kehittynyt :).

Pesty hovawartlanka
Kehrän kiekot
Kuten hovawart yleensä, myös Roopen karva oli ilo kehrätä. Tein siitä kaksisäikeiseksi kerrattua lankaa. Pesin vyyhdin teatreeshampoolla ja huuhtelin lopuksi etikkavedessä. Tasoitin kierteitä seinään hakkaamalla. Pesty lanka painoi n. 100 grammaa.

Valmis 100 % hovawart-lanka on ylellistä, pehmeää ja lämmintä - täydellistä asustelankaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti